Pokeri Oppitunti 2: Aloituskäden valinta
Tärkeintä Hold’emissa on lähtökäden (kahden ensimmäisen kortin) oikeaoppinen pelaaminen. Vaikka millä tahansa kahdella aloituskortilla saattaakin voittaa, on liian monen käden pelaaminen varmin tapa keventää lompakkoa. Nimenomaan vasta-alkajat sortuvat hyvin usein tähän virheeseen.
Pelistrategia riippuu paljon pelaajan asemasta panostuskierroksella. Etumies joutuu tekemään päätöksensä ilman minkäänlaista tietoa toisten pelaajien käsistä. Jakajan paikalla istuva, joka satsaa viimeisenä, sen sijaan ehtii nähdä muiden panostuksen ja pystyy vetämään omat johtopäätöksensä. Lisäksi viimeisenä on helpompi arvioida pottikerroin sekä vaikuttaa tehokkaammin potin kokoon ja vastustajien saamaan pottikertoimeen.
Kymmenen pelaajan pöydässä viiden ensimmäisenä panostavan katsotaan istuvan varhaisessa asemassa, kolmen seuraavan keskiasemassa ja kahden viimeisen myöhäisessä asemassa. Alla muistamisen helpottamiseksi hieman “pyöristetty” taulukko pelikelpoisista lähtökäsistä eri asemissa.
1) Pienillä pareilla (66-22) sinun on lähes poikkeuksetta saatava kolmoset (setti) jotta kätesi on riittävän vahva pelattavaksi. Tästä syystä on tärkeää, että flopin näkee halvalla, sillä setti muodostuu flopissa harvoin (n.12% todennäköisyydellä).
2) Isot samaa maata olevat kortit (AKs -ATs ja KQs) muodostavat monesti korkeimman parin hyvällä hailla. Näillä korteilla on mahdollisuus muodostaa myös korkeita värejä, jotka voivat olla erittäin tuottoisia.
3) Hieman pienemmät samaa maata olevat kortit (KJs ,KTs, QJs, QTs, JTs) toimivat parhaiten useaa pelaajaa vastaan. Näillä käsillä on mahdollisuus myös saada korkea suora. Usein muutamaa vastustajaa vastaan näillä aloituskäsillä tehty pari riittää voittoon.
4) Samaa maata olevat ässäkädet (A9s-A2s) ovat vahvoja useaa pelaajaa vastaan. Potentiaali on ennen kaikkea värissä, joka muodostuessaan on paras mahdollinen. Tilanteessa jossa myös toiselle pelaajalle on muodostunut ässäpari, on 9 tai 8 -hai mahdollisesti riittävä. Pienemmillä hai-korteilla pelkkä ässäpari ei monesti ole riittävä.
5) Samaa maata olevat peräkkäiset kortit (suited connectors, T9s-54s ) ja lähekkäiset kortit (J9s-64s) toimivat ainoastaan löysissä ja passiivissa peleissä. Korttien voima piilee potentiaalissa muodostaa väri ja suora. Aggressiivisia pelaajia vastaan nämä kädet ovat heikkoja, sillä värin- ja suoranvedoista joutuu maksamaan liikaa. Hyvä positio on tärkeää pelatessa näitä käsiä.
Seuraavassa oppitunnissa me käymme läpi lisää yksityiskohtia peliä ennen floppia; milloin, miksi ja kuin tämä käsi tulisi aloittaa? Seuraa näitä ohjeita sillä välin ja kippaa muut kädet ja olet tiellä voittavaksi pelaajaksi!
