Finaalipöytä
Muistat varmaan, kun alussa mainitsimme, että yksi osatekijä menestykseen turnauksissa on ajanhallinta: sinun täytyy pystyä käsittelemään tikittävää aikapommia yhtä viileästi kuin James Bond.
No, jos huomaat olevasi finaalipöydässä, niin onnittele itseäsi Bond-maisesta temperamentista. Sinun kykysi mukautua muiden pelaajien tyylin mukaan on tuonut sinulle maukkaan palkinnon ja tilaisuuden napata iso voitto.
Finaalipöytä on sama asia kuin kohta, jossa Bond saapuu vihollisensa päämajaan – sinä olet kohdannut isoja haasteita, mutta suurin on vielä edessä. Kaikki pöydässä olevat pelaajat ovat sinun päävihollisia…. mutta he ovat myös kykeneväisiä tekemään virheitä – muista Auric Goldfinger, kun hän sanoo Bondille, jonka katse on kiinnittynyt laseriin, joka lähene hänen nivusiaan: “Odotan sinun kuolevan” Finaalipöydässä et voi olettaa pelaajien kuolevan, sillä sinun tulee estää heidän Operaatio Grand Slam.
Kuinka Iso Stäkki Sinulla On?
Tietysti suuri tekijä on sinun stäkkisi koko. Jos olet parhaan kolmen joukossa, niin pyri pakottamaan sijoilla 4-10 olevia pelaajia tekemään vaikeita päätöksiä. Antet ja sokkopanokset ovat tarpeeksi isoja satuttaakseen pienempiä stäkkejä, joten jos heillä ei ole tarpeeksi hyviä kortteja, niin he eivät yleensä ota turhia riskejä. Miksi maksaisit korteistasi, kun voit varastaa sokkopanokset kerran kierroksen aikana – ja monesti useammin kuin kerran? Jos pieni stäkki maksaa panostuksesi, niin yleensä se ei tarkoita isoa lovea stäkkiisi, jos häviät.
Näissä tapauksissa olet mitä luultavammin altavastaaja, mutta mitä sitten? Oletetaan, että sinulla on kaksi elossa olevaa korttia, niin sinulla on noin 35% – eli 35% mahdollisuus kasvattaa varmaa palkintorahaasi (ja stäkkiäsi) pistämällä likoon vain pienen osan stäkistäsi.
Kuitenkin jos korottelet liian usein, niin tulet varmasti saamaan huomiota isommilta stäkeiltä, jotka haluavat myös terrorisoida pöytää. Jos korotat keskipositiosta ja sinulla on keskinkertainen käsi ja pelaaja, joka voi tiputtaa sinut maksaa korotuksesi, niin etene varoen.
Pidä muistissa pelinlukemisen voima, mutta ole myös tietoinen sinun ja muiden stäkkien koosta, sillä niillä on suuri vaikutus jokaiseen tekemääsi päätökseen. Monet pelaajat kieltäytyvät tekevänsä kovia kippejä kunnian/egon takia – joten käydään läpi oikean elämän esimerkki (Finaalipöytä Wynn Classicissa).
Riittävästi Hermoja Vaikeiden Maksujen Tekoon
Heads-up -tilanteessa Chris Moorella oli 1,470,000 pelimerkkiä ja Ryan Youngilla 2,100,000. Young korotti 50k ennen floppia, Moore maksoi ja floppi oli J-8-5. Moore sökötti ja Young panosti 100k – Moore iski takaisin korottomalla 300k lisää. Jonkin aikaa mietittyä Young puski kaikki merkit keskelle ja Moore maksoi – Youngilla oli AJ, eli isoin pari parhaimmalla sivukortilla, mutta Moorella oli J-5.
Tämän käden jälkeen Moorella oli 2,940,000 pelimerkkiä ja Youngilla 630,000.
Jos Young olisi kipannut sökö-korotukseen, niin tilanne olisi ollut 1,620,000 ja 1,950,000.
Moore voitti muutaman käden jälkeen, mutta olisiko niin käynyt, jos Young olisi kipannut?
Ehkä.
Kuitenkin Youngin maksu jätti hänelle pienet mahdollisuudet voittoon. Jos hän olisi ottanut puolestaan bluffin kiinni, niin hän olisi voittanut turnauksen siinä kädessä.
Ego Vastaan Raha
Kysy itseltäsi: onko minulla hyvä käsitys tilanteesta vai yritänkö vai pettää itseäni, sillä en halua, että hän bluffaa minua? Jos sinun egosi on elämääkin tärkeämpi, niin maksa.
Muussa tapauksessa tarkista pelimerkkipinosi. Jos sinulla on vielä paljon pelattavaa, niin kippaaminen on yleensä parempi vaihtoehto.
Toivotamme sinulle parasta onnea pelatessasi meidän turnauksia.
Sinun tulee selvitä kaikista coinflip-tilanteista ja sinun tulee luultavasti osua kultaan, kun teet huonon päätöksen joka perustuu sinun pelinlukuun/vaistoon, mutta jos pysyt jatkuvasti rauhallisena, kun pommi tikittää, niin sinulla on mahdollisuus viedä kruunu itsellesi.
Jos et vieläkään usko, että menestys kulkee käsi kädessä paineen hallitsemisen kanssa, niin ajattele tilannetta, kun olet finaalipöydässä ja kyseessä on isot rahat.
Toivomme, että olet oppinut ja nauttinut näistä turnausvinkeistä. Yritä nauttia pelaamisesta ja muista – sinun tarvitsee toimia yhtä viileästi kuin James Bond.
